kuva kuva

Pentueet

Pentueita syntyy erittäin harvoin vähäisen koiramäärän ja huolellisen suunnittelun takia. Emme epäröi jättää narttua tai urosta käyttämättä, jos siitä ei kasva vaatimuksiamme täyttävä koira. Painotamme vahvasti harrastusominaisuuksiin, ja näistä etenkin paimentamiseen. Buhund on entisaikojen paimen- ja vahtikoira, ja haluamme sen pystyvän entisaikojen työhönsä vielä nykypäivänäkin.
Emme epäröi käyttää myöskään ulkomaisia koiria, ja onhan niitten käyttäminen silloin tällöin välttämätöntä pienen kannan geeneille. Hyvien kontaktiemme ansiosta voimme etsiä sopivia uroksia useista eri maista. Kontaktimme ovat myös muitten käytössä, joten jos tarvitset urosta nartullesi tai haluat lähteä ostamaan pennun ulkomailta, niin voit mielellään ottaa meihin yhteyttä. Autamme kyllä jokaista kiinnostunutta löytämään juuri sen täydellisen buhundin.

Kaikki pentumme pentutestataan, jotta varmasti osaisimme löytää pennuille juuri niille sopivat kodit. Pentutesti tuo arvokasta lisätietoa pennun luonteesta, ja kun kasvattaja on viettänyt aikaansa tiiviisti pentulaatikon vierellä 8 viikkoa, eri pentujen luonteenpiirteet ovat melko hyvin selvillä. Pentuja kohdellaan yksilöinä ja niitten kanssa touhutaan myös ilman pentuesisaruksia. Niitä totutetaan autoajeluun, erilaisiin makuihin ja muihinkin aikuisiin koiriin kuin samassa laumassa oleviin. Toivomme näin takaavamme pennuille mahdollisimman hyvän alun elämälle.


Syntyneet

Pentue Syntynyt Uroksia Narttuja Pentutestien ka. Isä Emä
Merirosvot 15.5.2008 2 5 4,0 Vige Catosønn Blakkendel Rybb'N'Decker


Suunnitteilla

Svartvistan pentusuunnitelmat voivat olla selvillä jo jopa vuodeksi eteenpäin, ja täältä voitkin vilkaista mitä on tulevaisuuteen odotettavissa.
Pyrimme käyttämään ulkopuolisia uroksia ensitilassa, ja omia uroksia vasta jos muualta ei löydy sopivaa urosta. Kauas tulevaisuuteen sijoittuvissa pentusuunnitelmissa lukee oman sopivan uroksen nimi lähes aina, mutta uros voi vielä vaihtua kunhan suunnitelmat tulevat hieman ajankohtaisemmiksi.
On myös mahdollista, että olemme suunnitelleet astutuksia vielä syntymättömille koirille, joitten nimetkään eivät ole tiedossa.

Varauksia otetaan vasta kun tuleva isä on päätetty varmaksi.

Isä Emä Astutus Varaukset
Svartvista Tur I Oturen? Svartvista Lady Killigrew 2010? Ei oteta vielä
Honeyhive's ? Svartvista ? 2010/2011? Ei oteta vielä


kuva

kuva